torstai 29. lokakuuta 2015

Luulin kakkahädäksi, olinkin onnellinen

Olen tuntenut viime viikkoina outoja tuntemuksia mahanpohjassa. Epäilin ripulia, mutta kun suupielissäkin nyki, tulkitsin oireet iloksi.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta Boråsissa ei ole satanut tänä syksynä.

Molemmat työni, molemmat työpaikkani ja kaikki työkaverini ovat ihania. Saamme pomolta viestejä, joissa lukee, että olemme fantastisia ja ansaitsemma kultatähden. Syksy on ollut aivan satumaisen kaunis. Opiskelu on innostavaa ja kivaa, joskin edelleen kai liian helppoa, koska sain kandiohjelman kuulemma kamalimmasta kauhukurssista VG:n. En ole vilkuillut Helvettiin Boråsista -laskuriani pitkään aikaan, sillä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen en haluakaan täältä hittoon ja heti.

En ole enää ollut yksin. Olen käynyt kahvilla, lounaalla, illallisella ja kahden tunnin keskusteluja Fifty Shades of Greystä ja muista paskakirjoista. Aamuihini on syntymässä uusi konsepti, Persian Breakfast iranilaisten naapureideni kanssa. Osaan jo sanoa heidän kielellään hillo, leipä, kananmuna, kiitos ja saatana. Olen heidän mukaansa synnynnäinen lahjakkuus, mutta voi olla, että kirpeiden aamujen aiheuttamalla kurkkukarheudella saattaa olla osuutta autenttisen ääntämykseni kanssa.

Kuukausi sitten kirjamessuilla näin vielä Mark Levengoodinkin. Life is good, voisin sanoa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Syysmys




















Vähän kurjan kesän jälkeen on mennyt yllättävän hyvin. Olin hädin tuskin ehtinyt laskeutua Landvetteriin kun minulle tarjottiin työpaikkaa, joka jo kerran oli mennyt sivu suun.

Nykyään metsästän kurssikirjojen kadonneita lukukappaleita, viskon roskiin take-away -kahvikuppeja ja vastaan emmätiiä infodiskille eksyneiden kysymyksiin Boråsin lisäksi myös Göteborgissa. Ja olen tästä todella innoissani ja onnessani - katsokaa tuota 115-vuotiasta lukusalia!

Kahden työpaikan myötä viheliäs vapaa-aikani on vähentynyt. Ei ole aikaa murehtia, kyyneleet saavat kuivua tuulessa.