perjantai 24. toukokuuta 2013

Karkkii!




Koetan vähentää karkinkulutustani, siksi nämä Filmtownin sivuilta varastetut inspiraatiokuvat. Olen aina ollut armoton sokerirotta. Parhaat lapsuusmuistoni liittyvät tapauksiin, joissa suurta roolia näyttelivät Lintsin sininen namutalo ja ilmainen karkki sekä Pandan Vaajakosken tehtaan maistiaissammiot. Hampaani olivat rei'illä varmasti jo ennen puhkeamistaan, sillä kun karkkipäivä ei ollut joka päivä, imeskelin makeannälkääni vaikka siirappia. Puolustuksekseni sanottakoon, etten sentään ole koskaan heittäytynyt vatsalleni huutamaan kaupan makeisosastolla. 




Joskus tekisi mieli. Valikoimaa on aivan liikaa ja kohtuus karkeissa on minule tuntematon käsite. Tahdon kaikkia. Hedelmäpanttereita, kolapulloja, dumleja, vaahtosieniä, vamppyyrihampaita, suklaata, ranskalaisia pastelleja ja ja ja... Fazerin 400 gramman mättöpussit ja Haribon antimet ovat mieleeni, mutta irtokarkit vievät voiton. Ihana, kamala vapaus valita. Mitä suurempi valikoima sen parempi. Ja reilulla kädellä isoon säkkiin. Kerran Tanskassa koin järkytyksen kun viisimetrisen irtokarkkihyllystä sai lappaa vain pienen taskun kokoiseen pussiin. Etelä-Euroopan karamellikulttuuri on tätäkin surullisempi, karkkia syövät vain lapset. Suomi filmivuokraamoiksi naamioituine karkikauppoineen sen sijaan on sokerirotan unelma.

Makealla elämällä on kuitenkin karvas kääntöpuolensa. Kuten sanottu, työnnän karkkia eli mäysää, niin kuin meillä sanotaan, kaksin käsin suuhuni, vaikka jo kourallisen jälkeen tulee paha olo ja ällötys. En enää joka kerta joudu tappelemaan herkuista pikkuveljen kanssa, mutta  syö, tai se syö -vaisto elää minussa silti edelleen vahvana. Tämän vuoksi tapoihini ei  kuulu herkkujen säästäminen ja kiskonkin kaiken kerralla ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten voinkin olla taas viikon ilman ennen seuraavia övereitä. Juuri nyt namihammasta kolottaa jälleen, mutta ajattelin tällä kertaa voittaa himoni mielikuvaharjoittelulla. Karkkikuvat saattavat aluksi tuoda houkutusveden kielelle, mutta hetken katselemisen jälkeen alkaa hampaisiin muodostua tuttu imelä lima. Kirkkaina kirkuvien värien takana vilisee  E-koodeja ja atsovärejä. Suussa natisee liivate ja hammaspeikot rellestävät. Ei tee enää mieli karkkia. Olisikohan pakkasessa jäätelöä?

2 kommenttia:

  1. Hahahaa, tokavikassa kuvassa vois olla hernemaissipaprikaa, eikä kukaan huomais eroa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, totta muuten! Kiitos, nyt voinkin ajatella noiden kohdalla jäistä vihannessekoitusta, niin ei todellakaan tee mieli!

      Poista