keskiviikko 27. helmikuuta 2013

tiistai 26. helmikuuta 2013

Mitä tekisin?

Ammatinvalintapsykologin puheille kävellessäni pelkäsin tapaamisen johtavan siihen, että herään huomenna pyöreästä huoneesta pakkopaidassa ilman toista munuaista. Hullujen psykologien pelko oli aiheeton: minusta ei tehty kummia päätelmiä ilmeitteni perusteella, ei hypnotisoitu eikä lapsuuden traumoja käsitelty. Ei tosin annettu kouraan onnen avaimiakaan.

Miksi kaikki pitää tehdä itse?

                                                                   Kuva ei liity.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Näiden sirpaleiden on paras tietää onnea























Ja ihan vitusti. Lottovoitto tai unelmien mies vähintään! Ei siinä sen enempää eikä vähempää mennyt pirstaleiksi kuin isoäidin perintökannu. Äidin kirjahyllyn uumenista arvoiselleen paikalle avohyllylle pelastamani Arabia (!!) hyppäsi lattialle ja tässä ollaan. Ikean euron purnukalle ei tietenkään käynyt mitään, ja taidanpa heittää sen siitä hyvästä seinään. Iittalan kupposia olisi niitäkin saanut uusia kaupasta. Tätä ei. Eikä tätä saa liimattua kasaankaankaan, kun nämä ovat suurimmat sirpaleet ja loput 50-vuotiaasta, monet muutot kestäneestä kannukaunottaresta makaa tähtipölynä idioottilapsenlapsen nukkamatolla. Paha paha räppänä olisi äidin äiti sanonut, jos olisi ollut näkemässä.

En edes halua tietää, kuinka saatanasti samanlaisesta saisi kirpparilla pulittaa. Toivottavasti oli edes feikki.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Happamia, sanon vanhojen tansseista

Eiliset vanhojen tanssit nostivat katkerat tunteeni pintaan. Minulle tämä lukiotyttöjen prinsessapäivä kun ei koskaan koittanut. Kakkosvuoteni syksyllä pidin äikänkurssilla tulikivenkatkuisen ja näkökulmaltaan niin kovin raikkaan puheen, jossa kritisoin tanssahtelun ja sosiaalisten paineiden aiheuttamaa rahanmenoa. Peräänhuutelin tanssien "oikeaa" tarkoitusta ja kauhistelin pinnallisuuksia.

Olin susi lampaan vaatteissa. Tekopyhä valehippi. Oikeasti suunnittelin pienessä hörhelöpäässäni kermakakkuunelmamekkoa tylleineen ja paljetteineen, viimeisen päälle suittua tukkalaitetta ja irtoripsiä. Manikyyrikin taisi sisältyä juoneen isin lompakon päänmenoksi.

Haaveet tanssiaisillasta haihtuivat kuitenkin kuin Tuhkimon kurpitsavaunut keskiyöllä. Jäin parittomaksi kun parhaat, ihan ok:t ja huonommatkin kavaljeerit vietiin käsistä jo ennen joululomia. En kuitenkaan luovuttanut vaan suuntasin tilaisuuteen, jonka virallista nimeä en muista, mutta joka jämäjakona yleisemmin tunnettiin. Siellä sain kysytyksi parikseni koulun ruminta poikaa (jos luet, niin haistapa paska). Hetken aikaa sain olla pettynyt, mutta onnellinen, kunnes pizzanaamainen ja huonoryhtinen nörttikin pakeni luotani ennen kuin parketille päästiin.

Tyttöparia en enää ottanut vaihtoehdokseni, vaan sysäsin vanhojen tanssit siihen epäonnistuneiden yritysten kasaa, jonne sittemmin lisäsin vielä autokoulun ja suomen kielen opinnot. Palasin kriitikon rooliini tanssisalin laidalle pöyristymään 500 euron rimpsujen ja hattarahelmojen pyörähdellessä edessäni. Pitäkää tunkkinne, pitäkää tanssinne.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Helsinki on hetkisen kaunis

En ole kaksinen valokuvaaja. Näkemystä ja silmää toki riittää, mutta motoriikka, tekniikan tuntemus ja omistus sekä aivopuoliskoiden välinen yhteys laahaavat liikaa jäljessä. Sama pätee piirusteluuni.

Kirjoittamisessakin kompastun toisinaan omaan nokkeluuteeni, mutta turvaudun silti tällä kertaa sanoihin kuvatakseni ulkona avautuvaa maisemaa: onhan tuolla nyt ihan perkeleen makeen näköistä!

torstai 7. helmikuuta 2013

Shokkiefekti

Hilloa, hampaanjälkiä ja kyyneleitä. Kun koko tulevaisuus huomisesta aina hautaan asti ahdistaa, ja kun pitäisi jotenkin häivyttää häpeä, jonka aiheutin itkemällä kaikkien nähden työvoimatoimiston ovella ennen ulos ryntäämistä, yritän keskittyä muihin asioihin. Tavoittelin taiteellista vaikutelmaa berliininmunkkikuvilla, mutta söin puolet lohturuokana, ennen kuin muistin kuvata. Mennään siis perinteisellä: