Shobbail!

Pyrin optimoimaan otsikkoni ärsyttävyyden, jotta se mahdollisimman tarkkaan välittäisi tunteeni, joita shoppailu, tuo jokanaisen oikeus, huvi ja harraste minussa herättää. Jätin toki capsin ja välimerkkiryöstöviljelyn välistä: ei se niin kamalaa ole. Mutta semikamalaa kumminkin.

Shoppailu on on sietämätön sana sietämättömälle toiminnalle. Se on osteskelua, sembaloita, myrrikaaneja, hulluja päiviä ja mammuttimarkkinoita. Säntäilyä ja bimboilua päättömästi ja vailla harkintaa. Kärryt ja käsivarret notkuen suunapäänä ja kassan kautta, kiitos. Mikä siinä on, että aina pitää omistaa? Ja sitten kun ne  ne kengät sekä krumeluurit on omassa kaapissa, sinne ne useimmiten jäävätkin koittumaan. Ei yksi liisa saa käytettyä viittäkymmentä toppia elämänsä aikana ja H&M -laatua  on turha lapsenlapsillekaan periyttää. Lienenkö minä penninvenyttäjäisältäni perinyt sen, että suurimman mielihyvän saan kun kävelen kassan ohi tyhjin käsin mitään ostamatta. Taas säästyi sievoinen summa!

Onhan se mukavaa joskus ostaa pari uutta rytkyä. Ei aina voi abiverkkareihinkaan pukeutua - valitettavasti. Heräteostoksena teepidhit ja purkkapallo,kyllä, hauskaa! Mutta että tili sileeks ja karderoobi uusiksi joka siunaaman kevät, ellei jopa kuukausi? Ei, ei ja ei! Hirvittävissä blogeissa ja mainoksissa nyrjähtänyt "pakko saada!" -ajatusmalli ja kulutusorgiointi vielä nostetaan rakkausasiaksi. Osta uusi suklaapatukka/mekko/verhotanko, saat uuden onnen ja elämän kaupan päälle. Ainakin seuraavaan seasoniin asti.

Tsiisustelut sikseen. Käärinliinoissa ei ole taskuja ja lajinsa kullakin, mutta kyllä siinä luontokin kiittäisi jos tuhlaisimme vain tarpeeseen.